Etusivu‎ > ‎Heikin tarinoita...‎ > ‎

Vuosi 2010

13.06.2010 Lähtö lähenee...

Nyt on asuttu veneesä jo kohta viikko ja totuteltu veneelämään, varusteita ja tarvikkeita on täydennetty sitämukaa kun mielen on tullut. Vielä on joitai asioita maissa hoidettavana ennen lähtöä mutta muuten alkaa kaikki olla kohdallaan reissua varten. Huomenna on vielä edellisen veneemme pienen teräskuunarin Mariaqnne IV vesillelasku, poikamme Matti jatkaa sen kipparina. Täytyy opettaa Matille takilan pystytys, kuunaritakilan pystytyksessä on omat niksinsä jotka pitää oivaltaa. Lähtö pitäisi sitten tapahtua loppuviikosta mikäli kelit on kohtuulliset.

18.06.2010

Nyt on köydet irroitettu ja matka alkanut, mukana alkumatkalla Emma ja Veikka. Ensimmäinen etappi oli Sådö eli matkaa kertyi jopa 10 nm. Lauantaina 19.06.2010 kohti Tammisaarta, alkumatka sujui hyvin purjeilla mutta Barosundin jälkeen kääntyi tuuli täysin vastaiseksi ja alkoi kaikenlisäksi sataakkin joten purjeet alas ja loppumatka koneella. Ei ollut viellä paljoakaan veneiliöitä liikkeelä joten tilaa oli hyvin.

21.06.2010

Aamusta liikkeelle kohti hankoa, hieman voimalinjan alituksen jälkeen Veikka huomasi hylkeen köllöttelemässä kivellä, Emma sai otettua siitä myös kuvan. Hangossa oli satama niin tyhjä että en muista ennen nähneeni niinpaljon tilaa laitureissa.

22.06.2010

Kohti Keisarhamnia, alkumatka koneella mutta puolivälissä läntistäselkää tuuli kääntyi suotuisaksi ja päästiin purjein mukavasti lähelle Kasnääsiä jossa Anne kävi kaupassa ja me muksujen kanssa tankkasimme. Loppumatka Keisarhamniin mentiin koneella, tilaa oli taas hyvin ja toimistossa poika kertoi että he olivat avanneet vaste eilen.

23.06.2010

Aamupalan jälkeen kohti Taalintehdasta. Tilaa löytyi täälläkin hyvin ja kesä alkoi, aurinko paistoi ja lämmintä oli. Juhannus vietettiin Taalintehtaalla kauniissa ja lämpimässä säässä. Mari tuli torstaina veneelle ja Perjantaina Mari ja lapset lähti kotiin, me jäimme vielä pariksi päiväksi. Lauantaina kävivät Reiska ja Ulla vieraisilla.

27.06.2010

Aamupalan jälkeen taas liikkeelle, tälläkertaa kohti Korpoströmmiä, kokomatka täysin vastaista joten koneajeluksi meni. Säätiedot lupaa maanantaiksi heikkoa länsituulta joten odotellaan parempaa keliä jota onkin luvassa tiistaiksi, 3 – 7 ms etelästä eli kelpaa hyvin meille Kihdin selän ylitykseen. Jos keli on hyvä niin voidaan ehtiä Maarianhaminaan mutta jos ei niin jäätäneen ankkuriin Lumparnin lähelle.

30.06.2010

Maarianhaminan itäsatamassa. Eilen tultiin Kihdin yli vauhdikkaasti 6.5 – 7.5 solmun vauhdilla. Tuuli oli etelästä ja aluksi noin 5ms mutta voimistui päivänmittaan niin että Lumparnilla se oli jo puuskissa 12 ms ja siinävaiheessa meille vastanen joten Lumparnin yli junnattiin koneella. Lenströmmin kanavan suulla odoteltiin sillan aukeamista reilu puoli tuntia. Satamassa on vielä hyvin tilaa ja täällä nyt ollaan todennäköisesti paripäivää, ahvenanmeri ylitetään näillänäkymin perjantaina koska näyttää siltä että huomenna on tuuli vastainen.

05.07.2010 Nynäshamn

Ahvenanmeren ylitys sujui mukavasti kryssien, päästiin kuitenkin yhdellä halssilla yli mukavassa 6 -7 ms tuulessa ja auringon paistaessa. Yövyttiin Furusundin pienessä mukavassa marinassa. Aamulla jatkettiin kohti Nynäshamnia, tuuli oli 8 -10 ms vastainen ja kun mentiin sellaista kapeaa ränniä yleiskartalla niin meni koneella ajeluksi. Illansuussa poikettiin väylänvarrella olevaan pieneen suojaiseen lahdelmaan yöksi ankkuriin ja aamulla jatkui sama koneajo täysin vastaiseen. Illansuussa päästiin perille Nynäshamniin, vaikuttaa vallan mukavalta paikalta, kaikki palvelut lähellä ja lämmintä riittää. Huomenna olis tarkoitus jatkaa Kalmariin. Matkaa on noin 130 nm mutta kun on luvannut mukavaa NW tuulta 5 - 6 ms niin mikäs siinä on mennessä. Torstaille lupaileekin jo vastaisia tuulia eli nyt näyttäisi olevan sopiva hetki tehdä tuollainen yönyli keikka.

08.07.2010 Borgholm

Nynäshamnista lähdettiin mukavassa 6 -7 ms länsituulessa kohti Kalmarsundia, koska tuuli oli maaltapäin oli meri matalaa ja matka edistyi vauhdikkaasti. Illansuussa tuuli kuitenkin loppui ja päätimme mennä rannansuojaan yöksi ankkuriin. Sopiva ankkuripaikka löytyi juuri auringonlaskun jälkeen ja saimmekin nukkua jonkunaikaa rauhassa kunnes Anne heräsi ankkuriketjun kolinaan ja kun kurkistin ulos huomasin että ankkuri oli pettänyt ja olimme lähellä vastaista rantaa, yritin kyllä ankkuroitua uudelleen mutta pohja tuntui olevan kovin kovaa, ankkuri vain kilisi pohjakiviävasten joten päätin nostaa sen kokonaan ja lähteä jatkamaan matkaa koska tuulikin oli jo herännyt. Hyvässä sivutuulessa päästiinkin aina Ölannon kärkeen saakka ja sitten taas tuuli loppui kokonaan. Jatkettiin koneella loppumatka Borgholmiin jossa oli hyvin tilaa marinassa. Nyt on oltu täällä vuorokausi lämpimässa auringonpaisteessa ja aamupäivällä sitten on tarkoitus jatkaa Kalmariin, ja jos sääennusteet pitää paikkaansa niin alkuviikolla sitten ylitetään Hanönlahti.

09.07.2010 Kalmar

Aamulla Borgholmista lähtiessä keli oli kevyt vastainen mutta Kalmarin sillanalla oli tuulta jo 12 – 13 ms täysin vasten ja aallot tökkivät vastaan ikävästi. Satamaan päästiin juuri sopivaan aikaan koska satama alkoi olla jo aivan täynnä, saatiin kuitenkin satamavahdin opastuksella yksi viimeisistä vapaista paikoista. Veneitä kuitenkin tuli jatkuvasti sisään ja siitä seurasi melkoisia tilanteita kun kovahkossa tuulessa veneet yrittivät löytää jonkinlaista paikkaa itselleen. Yksi ruotasalainen moottoripursi kolkutteli potkurillaan meidänkin peräpoijun ketjua, tilanteesta selvittiin melkoisella talkooporukalla, köysiä vedeltiin sinnetänne, yksi neuvoi sitä ja toinen tätä ja kippariparka oli ihan paniikissa lopulta kuitenkin vene saatiin laituriin ja tilanne rauhoittui.

15.07.2010 Karlskrona

Kalmarista lähdettiin vasta tiistaina, oli melkoisen vilkas turistipaikka. Yöksi mentiin sitten Kristianopel nimiseen pieneen " kaupunkiin " ollut suurikin kaupunki joskus 1600 luvulla ( muka ), no olihan se kaunis paikka pieniä vanhoja omakotitaloja ja iso kivikirkko. Kirkon lattialla oli kivilaattoja joiden alle oli joskus 1600 luvulla haudattu herroja, laatat oli koristeltu hurjannäköisillä pääkalloilla ja ristissäolevilla sääriluilla ihan kuin merirosvolipuissa. Satama oli pieni ja aivan täysi mutta onnistuttin saamaan jonkinlainen kylkipaikka kuitenkin. Aamulla jatkettiin tänne Kalskroonaan, satamaoppaassa kaupunkia kehuttiin kovin, taisi olla maksettu mainos, minunmielestäni paikka on parhaatpäivänsä kyllä jo nähnyt, paikat alkaa jo pikkuhiljaa rapistua ja muutenkin on jotenkin seisahtunut tunnelma. Satama on kyllä isohko ja tilaa on hyvin. Ollaan tässä nyt tämäpäivä ja huomenna on tarkoitus jatkaa Simrishamniin, matkaa tulee liki 60 nm joten on lähdettävä ailaisin liikkeelle että ehditään valoisanaikaan perille, toivottavasti sää suosii meitä ja saadaan mukava purjehduspäivä.

16.07.2010 Simrishamn

Yö oli hiostavankuuma ja kun heräsin neljänmaissa ja alkoi olla jo valoisaa niin päätin lähteä liikkeelle. Matkaan päästiin juuri auringon noustessa noin puoli viideltä täysin tyynessä kelissä. Kun päästiin ulos rannantuntumasta alkoi tuulikin jo viritä ja hetkenpäästä avasin keulapurjeen auttamaan matkantekoa. Tuulen voimistuessa nostin myös ison ja sammutin koneen, vauhti oli keveässä tuulessa kuitenkin yli 6 solmua ja puoliltapäivin tuuli oli jo 6 - 7 ms joten vauhtikin parani 7,5 solmuun. Pitkin päivää aallokko kasvoi ja ennen satamaan saapumista meno oli melko kuoppaista. Satamaan tultiin hyvissäajoin, noin klo 3 mutta täyttä näytti olevan, löytyi kuitenkin yksi aisapaikka kylläkin niin kapea että fenderit ei meinanneet väliin mahtua, sähköpisteet oli myös kaikki varattu joten täytyy huomenna etsiä jostain haaroitinkappale sille tulee varmaan käyttöä myöhemminkin. Täällä nyt ollaan näillänäkymin maanantaihin saakka ja sitten jatketaan Ystadiin.

29.07.2010 Cuxhaven

Ensimmäinen satama Simrishamnin jälkeen missä saatiin netti toimimaan joten pientä kertausta...

Simrishamnista jatkettiin Ystadiin hyvin keveässä vastaisessa koneella, matkaa oli vajaat 30 nm joten perillä oltiin ajaossa mutta vapaita paikkoja ei ollut montaakaan jäljellä. Täällä eteläruotsissa tuntuu olevan sama ongelma kuin suomessa eli satamat täyttyy jo aikaisin iltapäivällä, ero on vain siinä että täällä satamat on pienempiä.

Seuraava paikka oli Gislövs Läge jossa on Trelleborin pursiseuran kotisatama, se on myös pieni kalasatama. Hyvin pieni paikka johon menimme koska sieltä saimme edullisemman suunnan seuraavanpäivän etappiin mikä oli jo Tanskan puolella Monin saaren kärjessä siaitseva Klintholm. Mukava lomakylä, kaikki palvelut lähellä ( paitsi netti ). Matka Klintholmiin sujui vauhdikkaasti kryssien, päästiin kuitenkin yhdellä halssilla perille saakka ja myös hyvissäajoin. Saimme hyvältä paikalta kylkipaikan, mutta saimme samalla pienen opetuksen, hyvät kylkipaikat on vapaita varmaankin senvuoksi että kun illanmittaan satama täyttyy niin veneet kiinnittyvät toistensa kylkiin, meidänkin kylkeen tuli illanmittaan 3 venettä ja aamulla lähtö oli tietysti hankalaa.

Klintholmista jatkettiin seuraavana aamuna mukavassa tuulessa Gedseriä kohti, puoliltapäivin tuuli kuitenkin loppui ja viimeiset 10 nm tultiin koneella. Kaupunki näytti kovin kituvalta paljon huonokuntoisia taloja myynnissä ja muutenkin paikat vähän niin ja näin. Kauppa kuitenkin löytyi ei häävi mutta saatiin kaikki mitä tarvittiin. Aamusta aikaisin liikkeelle kohti Fehmarin saarta Saksan puolella. Aamulla oli mukava sivutuuli ja matka taittui mukavasti kunnes taas puoliltapäivin tuuli tyyntyi ja jatkoimme koneella Fehmarin Burgtiefenin lomakylään, hyvä marina ja rannat täynnä lomailioita aurinkoa ottamassa. Yöllä tuuli alkoi nousta ja sitten kovaa tuulta kestikin pari päivää joten odoteltiin parempia kelejä joita oli luvassa maanantaiksi. Maanantaiaamuna sitten aikaisin liikkeelle kohti Holtenauta Kielinkanavan suulla. Matkalla näin pari harvinaista näkyä, Kielinlahden edustalla näin pyöriäisen joka kävi pinnassa aivan veneen vieressä ja hetkenpäästä huomasin keltaisista ruusuista tehdyn seppeleen ja jonkunmatkan päässä alkoi tulla ruusuja vastaan enemminkin, mahdollisesti joku oli ehkä haudattu mereen.

Seuraavana aamuna aikaisin kuului kaijuttimista sulkuportin suulla jotain saksankielistä tiedoitusta josta en ymmärtänyt muuta kui että siinä mainittiin sportboot eli huvivene. Hetkenpäästä tuli joku herra vielä odotuslaiturille selostamaan tilannetta saksaksi, Anne kysyi englanniksi että mistä on kysymys ja sai vastauksen että vanhasulku jota normaalisti käyttävät huviveneet on 3 tuntia kiinni mutta voisimme käyttää isoa sulkua. Olimme suunnitelleet seuraavaksi kohteeksi Rendburgia, pientä kaupunkia joka on vajaan 20 nm päässä Holttenausta joten meillä ei ollut kiirettä ja päätimme odotella vanhan sulun avaamista. Sulkuun päästiin ennen puoltapäivää ja matka kanavassa alkoi mukavasti kunnes jo muutaman mailin jälkeen liikennevalot näytti punaista ja siinä sitten koko veneletka seisoi ja odoteltiin reilu tunti vastaantulevia laivoja, en oikei ymmärrä miksi piti odottaa kun ei ne laivat olleet sieltä suuremmastapäästäkään, olis kyllä hyvin mahduttu menemään ja sitämieltä näytti olevan muutkin. Rendsburgista jatkettiin sitten aamulla matkaa kohti Brunsbytteliä. Päivä oli sateinen ja tuulinen, matkalla sattui jännittävä tilanne kun olimme juuri tulleet erään sillan ali tuli perästämme armeijan helikopteri melkoisella vauhdilla laski korkeutta ja tuli sekin sen sillan ali ja välittömästi sillan jälkeen otti taas korkeutta. Illalla kun saavuttiin Brundsbyttelin ahtaaseen odotussatamaan niin ilma kirkastui. Saatiin kylkeemme taas pari venettä, viereemme tuli vanha saksalainen pariskunta, varmaanki jo lähempänä kahdeksaakymmentä ellei ylikin, illalla herra kaivoi esiin pienen haitarin ja alkoi soitella vanhoja merimieslauluja ja rouva lauloi, saatiin mukava iltakonsertti.

Aamulla sulkuun sopivasti kolmetuntia yläveden jälkeen, tarkoitus oli tulla tänne Cuxhaveniin jonne on kanavansuulta matkaa vain 17 nm joten saatiin hyvä myötävirta, kävi vain niin että saatiin myös reipas vastatuuli eli se tuuli vasten virtaa tilanne josta aina varoitellaan oppaissa. Kyllähän se vähän hypitti ja välillä vesi lensi komeasti mutta vauhti oli hyvä, keskinmäärin 8 solmua joten matka kesti vain parituntia. Me ajoimme koneella väylän ulkopuolella niinkui pitääkin, eräs saksalaine lähti reippaasti luovimaan reivatuin purjein ja seikkaili kyllä siellä väylän puolella, ei kuitenkaan mielestäni häirinnyt laivaliikennettä. Kun tulimme satamaan tuli satamaan myös poliisivene ja he menivät kyseiseen saksalaisveneeseen ja olin kuulevinani että puhuttiin 1000 eurosta, jonkun lapun poliisit kirjoitteli ja tarkasti vielä veneenkin valojamyöten, illalla lueskelin nautical almanakkaa ja huomasin siellä varoituksen väylillä liikkumisesta, siellä sanottiin että saksan venepoliisi on erittäin aktiivinen moisen touhun suhteen ja penaltti on juuri se 1000 eur.

Nyt kun sain netin toimimaan sain myös tarkistettua sääennusteet ja näyttää siltä että pari seuraavaa päivää tuulee kovaa lännestä eli meille vastaan joten on turha lähteä liikkeelle. Huilaillaan ja olis vähän noita yleisiä huoltohommiakin vähän rästissä.

Säätiedot lupasivat hieman parempaa keliä lauantaiksi ja kun vieressämme oleva saksalaisveneen pariskunta oli lähdössä Helkolandiin ja kehui sitä mukavaksi paikaksi niin mekin päätimme lähteä tutustumaan saareen. Aamulla sitten lähdettiin myötävirtaan Elbeä ulos reippaassa sivuvastaisessa pelkällä keulapurjeella melkoisessa merenkäynnissä ( tuuli vasten virtaa ), mutta heti Elben suulla päästiin kuitenkin laskemaan enemmin myötäiseen ja vauhdikas ja kuoppainen meno jatkui aina Helkolandiin asti. Perillä oltiin hyvissäajoin ja saatiin paikka saksalaisen Bavarian kyljestä. Satama on melko pieni ja veneitä paljon joten illanmittaan meidänkin kylkeen tuli vielä lisää neljä venettä, se tiesi aamulla pientä jumppaa että päästiin välistä pois. Saari oli pieni verovapaa turistipaikka, siellä olisi kyllä voinut viihtyä pitempäänkin mutta kun kelit oli mitä oli, vettä tihutti ja ja lämpötila oli 16 asteen tienoilla päätimme jatkaa matkaa aamulla Friisien saarelle Nordernyyn. Aamulla sitten ihmeteltiin kuinka päästään sieltä veneiden välistä liikkeelle mutta yhteistyö sujui mainiosti ja päästiin liikkeelle klo 8 niinkuin oli suunniteltukin. Aamu oli sumuinen ja tuuli taas kerran suoraan vastaan, tälläkertaa kuitenkin hyvin kevyesti joten taas meni koneella ajoksi. Olin edellisiltana kysynyt neuvoa laivaväylien ylityksestä naapuriveneen kipparilta joka oli myös tulossa Nordernyyn ja hän kertoi että on parasta ylittää väylät ennen liikenteenjakoaluetta koska siellä on venepoliisit kyttäämässä ja 1000 eur pikavoitto odotettavissa joten tein reitin siten ettemme menneet lähellekkään ko aluetta. Kun lähestyimme liikenteenjakoalueen päätä niin huomasimme että siellähän ne rannikkovartioston laivat kyttäili huviveneitä, kaikkihan sen tietää että huviveneet on suuri vaara valtaville konttilaivoille, tiedä vaikka joku huvivene ajaisi konttialuksen vaikka upoksiin.

Nordernyyn päästiin sopivasti suunnitelmien mukaan ylävedellä ( heikko virta ja riittävä syvyys ), sisäänmenot näihin Friisien saariin on kovin matalia ja kapeita ja oppaissa varoitellaan menemästä sisään kovalla merituulella tai kun virta on kovimmillaan, pimeällä en edes yrittäisi, on ne senverran kapeita ja matali ja kaikenlisäksi poijuja siirrellään jatkuvasti koska hiekkasärkät siirtyy vuorovesivirtojen johdosta joten karttoihin ei ole luottamista, pitää vain löytää sisäänmenon aloituspoiju ja sitten koettaa tähystellä jatkoa, yleensä ne on kyllä juuri ja juuri näköetäisyydellä jote kyllä ne lopulta sieltä löytyy kun tarkkaan tähyilee.

Nordernyn marina oli kyllä hyvä ja suojaisa, ainoa puute oli internetin puuttuminen, tai olihan siellä satamakonttorin alakerrassa yksi kone joka toimi kolikoilla 5 eur 10 min... että eipä tullut juuri nettiä käytettyä. Saari on saksalaisten lomasaaria, paljon hotelleja ja baareja ja vähän ruokakauppoja, löytyi kuitenkin pari jonkinlaista ja tarpeelliset hankinnat saatiin tehtyä. Nordernystä lähdettin sitten perjantaina 06.08 ylävedellä ja taas vastaiseen, onneksi kevyehköön vastaiseen koska meidän piti keritä Lauenwaardin sisäänmenoväylälle ylävedellä ja matkaa oli yli 50 mn joten kiire oli. Matkalla tuli yli sadekuuroja ja nähtiin kaksi trombiakin joista toinen näytti olevan isokin ja kesti melkokauan. On ne aika hurjan näköisiä kun merestä nousee vespatsas pilveen. Olin kyllä tutkiskellut hartaasti tuota Lauenwaardin sisääntuloa ja sulkua, siitä minulla vain ei ollut kovin hyviä tietoja saatavana mutta oletin että kun sinne kerran menee laivaväyläkin niin kyllähän siinä varmaan vettä riittää, onneksi kerittiin ylävedellä sisään sillä jos olisi ollu alavasi niin tuskin olisimme sisään päässeetkään kun ylävedelläkin kaiku näytti jo hermostuttavia lukemia. Sulun jälkeen päästiin mukavaan ja siistiin marinaa tolppien väliin, satamakonttori oli kiinni ja kun sitten aamulla yritin mennä maksamaan satamamaksua oli konttori edelleen kiinni joten kun jatkoimme puoliltapäivin matkaa niin meille tuli ilmainen yö. Seuraava etappi oli Dokkum jonne ei ollut matkaa kuin parikymmentä mailia joten perillä oltiin jo hyvissäajoin ja saatiin kylkipaikka kaupunginrannasta sillanpielestä ison tuulimyllyn luota, matalaa kyllä oli joten ei saatu edes kylkeä kiinni laiturii, jäi väliä 60 – 70 cm kun köli oli mudassa, no olihan rauhallinen paikka kun ohiajavien veneiden aallot ei meitä juurikaan heilutelleet. Dokkumissa huilittiin sitten vuorolausi, käytiin tutustumassa vieressä olevaan isoon tuulimyllyyn kun siellä oli ovet avoimena ja yleisö pääsi keksintöä ihmettelemään, oli melkoinen rakennelma ja hyvin se vielä pyöri.

Maanantaina sitten jatkettiin kohti Leeuwardenia, oppaan mukaan kanavan syvyyden piti olla vähintään 2.1 m mutta kyllä parissa kohdassa oli selkeästi matalampi, meillä köli kynti mutaa ainenki 20 cm syvyydeltä ja hanaa sai antaa niinkui Häkkinen olisi asian ilmaissut. Päästiin kuitenkin perille ja saatiin paikka puistikosta kanavanrannasta. Ei kestänyt kuin ehkä 10 min kun veneen viereen tuli iäkäs herrasmies ja kysyi oliko veneemme Baltic, hän kertoi että hänellä oli ollut Baltic 39 jonka hän oli hakenut vaimonsakanssa Pietarsaaresta. Hän tutkiskeli venettämme asiantuntevasti ja kertoili omasta veneestää , näytti myös kuvankin jonka oli tuonut mukanaan. Hän asui kanavan vastapuolella olevan kerrostalon kattohuoneistossa ( 4 kerroksinen luksustalo jonka katolle oli istutettu puita ja rakennettu iso kattohuoneisto ) sieltä hän oli huomannut meidät ja tuli pikimiten juttusille. Seuraava päivä huilailtiin ja vasta keskiviikkona jatkettiin Harlingeniin. Ilma oli kovin tuulinen ( tietysti vasten ) ja melko viileä, matkalla Anne sai puhelun Ruuduilta he oliva tulossa välimereltä ja olivan nyt Amsderdamissa, sovittiin että tapaamme ehkä jossain Markermeerillä. Päästiin Harlingenin pursiseuran marinaan tolppien väliin, kylläkin hieman voimakeinoja käyttäen eli koneella mutaa kyntäen, kun oltiin saatu vene paikalleen niin kaiku näytti 4,9 jalkaa eli tuollaista 1.5 m luokka ja meillä on syväys 2 m, no kaikuanturi on kyllä jonkinverran kölin etupuolella ja vene tuntuu kyllä viekä heiluvanki jonkinverran joten ehkä tästä vielä päästään joskus irtikin.


Lauantaina 14.08 jatkettiin sitten ensin sulusta vattimerelle ( Waddenzee ) ja kohti Kornwerderzandin sulku josta oli pääsy Ijsselmeerille. Taas oli ajoitettu lähtö ylävedelle koska väylä oli alavedellä vain 1.6 m syvä. Jäätiin sulkuun yöksi ja jatkettiin sitten aamulla Enkhuizeniin ja saimme paikan tolppien välistä niinkuin täällä on tapana. Seuraavana aamuna tuuli kovaa ja ripsahteli välillä vettäkin, päätimme jäädä vielä pariksi päiviksi ja kun menin satamakonttoriin maksamaan seuraavista päivistä sain kuulla että meidän olisi vaihdettava paikkaa koska paikan omistaja oli tulossa illalla. No saimme kyllä hyvän paikan mutta siirtyminen siihen ei ollutkaan kovan tuulen takia ihan yksinkertainen juttu, satamat ovat todella ahtaat ja veneen kääntäminen kovassa tuulessa vaati kyllä hyvän suunnittelun ja köysien virittelyn lisäksi naapuriapua ja myös hieman hyvää onneakin mutta hyvin kuitenkin onnistuimme, toisin kuin vieressämme ollut saksalaisvene joka ajautui takanaolevien veneiden perään ja saatiin takaisin paikalleen ison talkooporukan avustuksella. Kaveri oli aivan paniikissa kun ohjeita tuli jokapuolelta ja niinpä sitten homma karkasikin käsistä ja kun vene oli vihdoin tolppien välissä ja vaimo lastenkanssa kiinnitteli vielä köysiä niin herra luikki välittömästi sisätiloihin eikä näyttänyt naamaansa ennenkuin myöhään iltapäivällä.

22.08.2010 Monnickendam

Tultiin tänne jo keskiviikkona 18 päivä, täällä tapasimme vanhat ystävämme Ruudut, he olivat tulossa 4 v kestäneeltä välimeren purjehdukselta kohti kotia ja olivat jättämässä veneen telakalle Alkmaariin jossa Risto on venettään pitänyt aijemminkin. Oli hauska tavata tuttuja pitkästäaikaa ja saimme heiltä täydennystä venekirjastoomme, Annelle pokkareita ja lehtiä ja minulle karttoja ja opaskirjoja joissa onkin opiskelua pitkäksiaikaa. Amsderdam on tuossa näköetäisyydellä, matkaa hieman yli 10 nm mutta sinne on nyt turha yrittää koska siellä on meneillään sail 2010 ja kaikki paikat on tupatentäynnä ja Riston kokemuksen mukaan keskuskanavassa on suorastaan vaarallista liikkua veneellä, se on täynnä kaikenlaisia vesikulkuneuvoja suurista purjelaivoista pieniin paatteihin, olemme tv uutisissa nähneet sieltä pätkiä ja kyllä se hurjalta näyttääkin. Huomenna ehkä siirrymme Vollerdamiin joka on tuossa muutaman mailin päässä, sieltä saamme tankattua dieseliä ja yritän myös saada toisen kaasupullon täytettyä, samalla nähdään sekin paikka, siellä on uudehko marina ja opaskirjanmukaan kaikenlaista mukavaa aivan rannan tuntumassa.

27.08.2010Amsderdam

Ei sitten mentykään Vollerdamiin vaan tultiinkin keskiviikkona suoraan tänne Amsderdamiin. Sääkin oli pitkästäaikaa kohtuullinen ( ei satanut ) ja Markermeerillä oli taas runsaasti veneitä ja purjelaivoja liikkeellä. Amsderdamiin tullaan Markermeeriltä sulun kautta ja kun piti ajaa ulos sulusta edessämme ollut pieni moottorivene ei lähtenytkään liikkeelle vaan alkoi kääntyä virran vaikutuksesta poikittain sulkuun, vanha mies yritti käynnistää konetta mutta turhaan, onneksi hän sai eräältä hollantilaiselta veneeltä hinausköyden ja pääsi hinauksessa pois sulusta.

Saavuimme Sixhavenin venekerhon satamaan ( keskellä Amsderdamia keskusasemaa vastapäätä ) ja saimme paikan laiturin päästä Englantilaisen veneen kyljestä, oltiin tuossa muutamanmetrin päässä kaksivuottasitten kun oltiin matkalla kotiin, oli jotenkin kotoinen olo. Satama on aivan tupatentäynnä siis aivan täynnä kaikki laitureiden välitkin on täytetty veneillä ja on hauska seurata kuinka veneitä vekslaillan kun joku on lähdössä, jos on oikein hankala, lähes mahdottomannäköinen paikka niin satamakapteeni itse käy ruoriin ja jotenkin keplottelee veneen vapaille vesille.

Kävin aamulla sattumalta seuramme nettisivilla ja siellä oli suruviest, hyvä ystäväni Mika oli menehtynyt paripäivää sitten. Mikan oli tarkoitus lähteä myös kohti välimerta ja vielä keväällä suunnittelimme tapaamista tänne Amsderdamiin...

31.08.2010 Amsderdam

Edelleen Amsderdamissa, jatkamme ehkä torstaina kohti seuraavaa kohdetta Haarlemia. Säät eivät ole olleet hääppöisiä, päivälämpötila useimmiten 18c ja yöt on sitten siinä 10c paikkeilla, vettä tulee vähänväliä ja ilma on kosteaa josta johtuen aamulla on kattoluukuissa kondenssivettä, täytynee keksiä jotain asian korjaamiseksi. Viikonloppuna harrastettiin junamatkailua, perjantaina käytiin lentoasemalla hakemassa Emma ja Veikka viikonlopuksi veneelle ja lauantaina käytiin tervehtimässä Miaa ja Camielia Rotterdamissa, samalla tavattiin Camielin vanhemmat ja sisarukset perheineen. Sunnuntaiaamuna taas sitten lentoasemalle saattamaan Emma ja Veikka koneeseen ja puoliltapäivin takaisin veneelle.

Kuukauden kuluttua alkaa täälläkin marinoissa talvihinnoittelu ja täytyy alkaa etsiskellä sopivaa marinaa jossa sitten talvehditaan. Tällähetkellä ykkösvaihtoehto on Breskens joka on tuolla aivan Hollannin eteläosassa lähellä Belkian rajaa. Marina näyttää ainenkin netissä aivan kelpopaikalta ja toimii ympärivuoden eikä hintakaan ole kohtuuton. Toki matkalla sinne saattaa löytyä muitakin vaihtoehtoja ja on myös mahdollista että jatketaan Ranskan puolelle, aika näyttää...

06.09.2010 Haarlem

Tultiin tänne Haarlemin pursiseuran upouuteen satamaan perjantaina ja Annen on tarkoitus käväistä kotona ensiviikonloppuna. Oli tarkoitus jäädä tuonne kaupungin rantaan ( keskustaan ) mutta kun kävimme tarkastamassa paikat niin päätimme pysyä täällä pursiseuran laiturissa, täällä on kaikki palvelut ja paikka on rauhallinen, satamakapteeni on hyvin avulias mukava veikko ja maisemat upeat. Satama on pienen järven rannalla aivan kanavan varressa, viereiset mäet ( ehkä 30m korkeat ) kuuluvat virkistysalueeseen ja ovat osittain pieniä pensasistutuksia ja osittain hyvin hoidettuja nurmikenttiä, kävelypolkuja risteilee pitkin rinteitä. Sunnuntaina oli pitkästäaikaa hieno ilma ja rinteessä oli jopa varjolentäjiä harjoittelemassa, touhu muistutti linnunpoikasten lentoharjoituksia, pomppivat sellaisia muutamasta metristä jopa 10 – 20 m loikkia. Kaupungin keskustaan on matkaa parikilometriä mutta me saimme satamakapteenilta seuran polkupyörät lainaksi ja niillä matka taittuu mukavasti, pyöräiliöille on hyvät omat kaistat ja valot ja vaikuttaa siltä että pyöräiliät ovat muutenkin liikenteessä etusialla.

15.09.2010 Edelleen Haarlemissa

Anne tuli eilen takaisin pikaiselta kotireissulta tänne sateiseen Haarlemiin, nyt tosin ei enää sada mutta tuulee senkin edestä. Katsoin juuri tuulimittarista kuinkapaljon se puhaltelee ja keskituuli oli 20 – 22 solmua ja puuskissa olikin sitten jo 35 – 36 solmua eli tuollaiset 17 m/s, ihan reipas tuuli. Kävin juuri polkupyörällä kanavakonttorista utelemassa tämän kaupungin läpiajosysteemistä kun ohjeet on hieman sekavat ja kaikenlisäksi hollanniksi, menomatka vastatuuleen pitkin kanavanvartta oli työläs, meinasi jo ykkösvaihteellakin loppua poweri polvista no takaisin sitten pääsikin myötäisessä melkoista kyytiä.

Matkaa näillänäkymin jatketaan perjantaina, silloin pitäis olla hieman parempaa ilmaa ja viikonloppuna ei ehkä ole niinpaljon noita jokiproomuja liikenteessä joten on hieman helpompi seikkailla seuraavalla kanavapätkällä joka on melko kapean näköinen.

21.09.2010 Alpehen

Haarlemista lähdettiin perjantaina 17.09, ilma oli pilvinen ja tuulinen ja sadekuurojakin saatiin matkalla useampia. Kaupungin läpi mennään kapeaa ja mutkikasta kanavaa jossa on useita siltoja. Ennen läpiajoa täytyy käydä maksamassa läpiajosta kanavakonttorissa joka siaitsee kolmannen sillan pielessä, meille maksu oli 8 eur. Läpiajo sujui rauhallisesti, ei ollut juurikaan muuta liikennettä. Kaupungin jälkeen jatkettiin peltojen läpi ja parin sillan jälkeen sitten tulikin stoppi, silta ei auennut. Olisi kai se aukaistu jos olis otettu yhteyttä vhf radiolla mutta pulma on tässä vhf liikenteessä se että näitä hollantilaisia paikanimiä on meikäläisten aivan mahdoton lausua enkä kyllä huomannut katsoa vhf kanavan numeroakaan joka oli huomattavasti ennen siltaa merkitty kanavanvarteen joten päätettiin jäädä sillanpieleen odotuspaikalle yöksi. Aamulla opaslehtisen mukaan sillan pitäisi aueta klo 9.00 ja niin se tekikin. Jatkettiin rauhassa matkaa koska edessä oli tiedossa rautatiesilta joka aukesi vain 4 kertaa päivässä ja me kerkisimme hyvin puolenpäivän avauksaan. Iltapäivällä sitten tultiin pienelle järvelle Brassemermeerille jonka rannalla oli sopivaksi katsomamme marina jossa piti olla pyykkikone. No marina oli kyllä mukava ja kauppakin oli aivan sataman lähellä, mutta pesukone oli kuulemma rikki, katselin reittiä eteenpäi ja vajaan 10 nm päässä olikin sopivannäköinen Alphenin venekerhon ylläpitämä marina jossa löytyisi kaikki palvelut joten päätimme aamulla jatkaa Alpheniin. Paikka on oiken mukava, saatiin paikka aivan satamakonttorina toimivan laivan vierestä jossa muuten olivat myöskin suihkut ja pyykkikone ja kun sanoin että oltaisiin ehkä paripäivää niin satamakapteeni sanoi että kun maksamme 2 vrk niin kolmas onkin sitten ilmainen ja kyllähän se meille sopi. Nyt on tarkoitus huomenissa lähteä kohti Goudaa. Juuri ennen paikallisen pursiseuran marinaa on kyllä vielä rautatiesilta joka avataan vain 5 kertaa päivässä joten ajoitus pitää yrittää järjestää sopivaksi ettei tarvitse kovinkauaa odotella sillanpielessä. Tänään sää on muuttunut täysin, kovat tuulet ja sadekuurot on loppuneet ja nyt on peräti T-paitakeli ja tätä on luvassa huomiseksikin, meille tällämatkalla melko harvinaista tällainen..

24.09.2010 Rotterdam

Alphenista jatkettiin matkaa lämpimässä auringonpaisteessa. Liikennettä ei ollut kovinkaanpaljon, jokunen jokilaiva ja muutamia huviveneitä. Ennen Goudaa odoteltiin rautatiesillan aukeamista vajaa tunti ja jatkettiin Goudan venekerhon marinaan. Oli melkoinen paikka, kapea kanava jossain keskellä pienteollisuusaluetta. Satamakapteeni osoitti meille paikan satamakonttorina toimivan proomun kyljestä, paikka ei ollut hääppöinen mutta ei ollut kova hintakaan, sähköllä 13 eur.

Aamulla jatkettiin sitten kohti Rotterdamia, olimme päättäneet tarkistaa josko paikka olisi meille sopiva talvehtimispaikka. Olin katsellut netistä city marinan palveluita ja hintoja jotka näyttivät kohtuullisilta. City marina siaitsee aivan Rotterdamin keskustassa ja meidän oli päästävä kahden sillan ali jotka aukaistaan vain pyynnöstä eli soittamalla siltakonttoriin. Ohjeiden mukaan ennen näitä kahta siltaa on kyllä rautatiesilta joka on normaalisti auki mutta kun lähestyimme siltaa niin huomasin sen juuri laskeutuvan. Hetken ihmettelyn jälkeen näimme että siellä oli meneillään jonkinlainen huolto, onneksi se ei kestänyt kauaa ja kun silta sitten nousi ylös niin aloimme soitella siltavahdille, ei vastannu, uusi soitto ei vastannut. Monien yritysten jälkeen Anne jätti kansainvälisen suuntanumeron pois ja heti tärppäsi ja silta aukesi. Satamakonttorissa kysyin mahdollisuutta talvipaikkaan ja kyllähän sellainen löytyi, hinta oli sähköineen ja palveluineen ( wc, suihku, pesukone, netti jne. ) 730 eur / 6 kk ja kaupat tuli. Sähkönosalta tilanne on kuitenkin se että liittymä sisältää vain 100 kwh ja sen jälkeen 0,32 eur/kvh, satamakapteeni kertoi että normaalisti jos asuu veneessä koko talven hintaa sähkölle tulee lisää 200 – 300 eur joka on mielestäni kohtuullista.

26.09.2010 Rotterdam

Nyt on muutamapäivä tässä kieretty katselemaan paikkoja täällä marinassa ja vaikuttaa oiken mukavalta talvehtimispaikalta. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät aivan tästä marinan ympäriltä joten niitä ei tarvitse hakea kauempaa niinkui yleensä. Olemme päättäneet hankkia polkupyörät, sellaiset kokoontaitettavat joita paljon veneiliät käyttää, SVB:n nettikaupassa niitä on tarjolla alkaen 109 eur mutta kun tuossa satamakonttorissa myydään myös kaikenlaista venetarviketta niin päätin kysyä millaiset pyörät heiltä saisi ja millä hinnalla. Vahtivuorossa ollut poika näytti luettelosta pyöriä jotka oliva alumiinista ja niissä näkyi olevan jopa 6 vaihdettakin ( aikapaljon noin pieneen pyörään ) vaikuttivat hyviltä mutta hintakin oli kyllä yläkanttiin 299 eur, kerroin että jos sopiva kinta löytyisi ostaisin niitä 2 kpl jolloin poika sanoi että tule maanantaina kun isäntä itse on paikalla niin saat varmaan hyvän tarjouksen, saapa nähdä kuinkahyvän tarjouksen isäntä tekee.

Eilen Mia ja Camiel kävivät vierailulla, saimme heiltä paljon hyviä vinkkejä erinlaisista toiminnoisa ja tapahtumista täällä, esimerkiksi täältä löytyy suomalainen merimieskirkko ja siellä myydään kaikenlaisia perisuomalaisia tuotteita, ruisleipää, karjalanpiirakoita, makkaroita jne. Lisäksi siellä on pihalle rakennettu hirsisauna jota voi varata kohtuuhintaa joten saunapaikkakin on nyt tiedossa.

Jutut jatkuvat sivulla Rotterdam 23.09.2010 - 01.04.2011


Comments